En voi aavistaa, mitä he tuntevat tai ajattelevat,
ne kaikkein tärkeimmät.
Voin vain uskoa, toivoa ja rakastaa; ottaa huomioon ja arvostaa.
Kuinka kliseistä,
mitä tunnustaa?
ylpeys on raskas risti kantaa, kun kirveltää.
Voisinpa vaipua mykkyyteen,
vain keskittyä merkitykseen, joka vaatii keskittymistä.
Olla olemassa olematta.

Katso kimalaista, joka tuupertuu kesken lentonsa poikki hellettä hohkaavan valtatien
ja sitkeää, ilkeän mustaa muurahaista, joka raahaa toukkaa kuningattarelleen väsymättä.
Ei herätä kateutta hyönteisen helppo elämä,
enemmän viettelevät helvetin kauhut ja paratiisiunelmat.
Mikä se on se ihmisen osa?
Olemmeko yksin vai jakaako joku kohtaloni?
Peilistä heijastuvia silmiä en pysty häpeältä näkemään.
Mutta kai se kuuluu asiaan.
Herra tietää.

                                                                                       Amanda Raaska