Ruumiin kontrolloimisen tarve

Radio-ohjelma Horisontissa keskusteltiin aiheesta Miten minuus rakentuu kehollisuuden kautta? [1] Hilkka Nevalan ja Mikko Kurenlahden vieraina olivat Paino: Miten pääsin sinuiksi kehoni kanssa –teoksen (Otava 2020) kirjoittanut tutkija Virpi Hämeen-Anttila, asketismia ja varhaiskristillistä kehon kontrollointia tutkinut pastori Joona Salminen ja yliopistonlehtori, dosentti Hannele Cantell, joka koki äkillisen ja dramaattisen elämänmuutoksen kehonhallintaan vaikuttavan vammautumisen myötä.

Mieli vastaan keho

Hannele Cantell kertoo 50 vuotiaana puhjenneiden jäykkyysoireyhtymän ja autoimmuunisairauden vaikutuksista elämäänsä. Kummatkin sairaudet ovat neurologisia: lihaksissa ei ole vikaa, mutta aivojen tapahtumat aiheuttavat kramppausta, kovia kipuja ja sitä kautta kaatumisen pelkoa. Cantell tuo ilmi turhautumisensa siihen, ettei voi liikkua kuten muut ja sanoo tuntevansa vihaa, ulkopuolisuutta, häpeää. On nöyryyttävää joutua pyytämään apua ja sairauden vaikutus läheisiin aiheuttaa syyllisyyttä. Samalla Cantell kuitenkin tiedostaa olevansa yhä elossa, ja on kiitollinen, että kaikesta huolimatta pystyy vielä moniin asioihin ja on voinut pitää työnsä.

Virpi Hämeen-Anttila sai lapsena tietää selkänsä olevan synnynnäisesti hauras, jonka vuoksi hän joutuisi mahdollisesti pyörätuoliin kaksikymppisenä. Cantellin tavoin myös Hämeen-Anttila tunsi vihaa kehoaan kohtaan, ja koki sen pettäneen itsensä, joten alkoi satsata älykkyyteensä. Liikkumisen pelosta johtuva lihominen syöksi hänet syömishäiriökierteeseen, jonka myötä mielen loistavuus korostui yhä enemmän ruumiin kustannuksella.

Itsekuri on tärkeä arvo; ajatellaan, että sillä, joka pystyy alistamaan kehonsa tahtonsa alle, on asiat muutenkin hallinnassa. Tosiasia kuitenkin on, ettei keho aina tottele mieltä. Jos kehon ajaa liian ahtaalle, alkaa rankaisemaan kehoaan ja käskyttämään sitä, jossain kohtaa se alkaa temppuilla antaen tahdolle takaisin korkojen kera. Hämeen-Anttila toteaa anoreksian olevan äärimmäistä asketismia, jossa on vaara kadottaa itsensä, ja jos ei tunnista enää itseään, on vaikea olla muiden seurassa. Syvä häpeä vaikeuttaa sosiaalista kanssakäymistä, yhtä lailla kuin kehon vahva itsetunto helpottaa sitä.

Asketismi

Joona salminen kertoo asketismi-sanan viitanneen alkujaan harjoittamiseen, toistoon ja säännöllisyyteen. Kreikkalaisesta urheilutermistä se omaksuttiin myöhemmin uskonnolliseen kielenkäyttöön. Vaikutteita askeettinen perinne on saanut stoalaisuudesta, platonismista ja sielun ja ruumiin erillisyyttä korostavasta uusplatonismista. Olennaista asketismin lukuisissa muodoissa oli erilaisten harjoitteiden omaksuminen osaksi merkityksellistä elämäntapaa. Salmisen mukaan asketismi voi auttaa etsimään persoonallisuuden omimpia piirteitä ja tarkastelemaan elämää eri näkökulmista.

Perinteisesti asketismia on harjoitettu jotain suurempaa päämäärää varten. Esimerkiksi paaston ei ole tarkoitus olla itsensä ”parantamisen” projekti, vaan sen tulisi tähdätä itsetutkiskeluun ja hengelliseen kasvuun, joka johtaa suhteiden (jumalasuhde, suhde lähimmäisiin ja itseen) vahvistumiseen. Kristillisen käsityksen mukaan ruumis on Pyhän Hengen temppeli ja siten Jumalalle kuuluva. Näin ollen sitä tulisi arvostaa, ja siitä tulisi pitää huolta. Platonilaisuuden kautta kristinuskoon on pesiytynyt kurinalaisuuden arvostus ja ajatus siitä, että järjen tulisi kontrolloida valintoja. Onko toimiva ruumis merkki nuhteettomasta vaelluksesta? Aika harvoin kuitenkaan onneksi enää tosissaan ajatellaan, että sairaudet tai mitkä tahansa ruumiin epätäydellisyydet olisivat rangaistus synneistä.

Hyvän ja pahan taisteluareena

Hämeen-Anttila puhuu yhteiskuntamme materialistisuudesta ja siitä kuinka kehon muokkaamisesta on tullut suoritus muiden joukossa. Tervettä ja toimivaa kehoa pidetään nykyään menestyksen merkkinä ja ulkonäön koetaan heijastavan ihmisen sisäisyyttä. Samalla mielen puhtauteen kiinnitetään hämmästyttävän vähän huomiota. On surullista kuinka leimaavia sairaudet ja ruumiinheikkoudet voivat olla. Ihmisen supistuessa vaivansa kokoiseksi, ei jää enää muita atribuutteja, joiden kautta hahmottaa henkilön identiteettiä. Olemme kaikki jollain lailla epätäydellisiä, eikä se saisi tehdä meistä epäkelpoja.

On tuhoisaa, jos keho koetaan hyvän ja pahan taisteluareenana. Ihminen ei pääse kehostaan eroon, ei yhdestäkään sen osasta, vaikka kuinka haluaisi ja vaikka kuinka tyytymätön siihen olisi. Siksi olisi parempi opetella hyväksymään itsensä ja elämään sovussa niin ruumiinsa kuin mielensä kanssa. Ihminen ei löydä rauhaa, ennen kuin ulkoisen ja sisäisen olemuksen välillä vallitsee tasapaino. On hyvä pyrkiä parempaan siinä suhteessa kuin voi, mutta vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolelle jäävät asiat saa jättää Herran haltuun.

Hämeen-Anttilan ja Cantellin puheenvuoroissa tuli esille, kuinka pelottavaa on, jos kokee erillisyyttä ja kontrollin puutetta suhteessa omaan kehoonsa. Samaan aikaan voi olla, että kehon kontrolloiminen on keino hallita ulkopuolelta nousevia pelkoja. Mitä epävarmemmat ajat, sitä herkemmin ihminen kääntyy itseensä luullen voivansa hallita mieltään ja kehoaan. On sietämätöntä ymmärtää yrityksen toivottomuus. Itse huomaan päivittäin kehoni tekevän mitä lystää ja ajatusteni pyörivän aiheissa, joita ei voi väittää kovin kauniiksi. Oma itse, oma keho, omat mielenreaktiot, oma heikkous ynnä muu, voi helposti tuottaa ahdistusta ja syödä sitä kautta keskittymistä rakentavampiin asioihin. Ja pelko synnyttää helposti vihaa ja katkeruutta. Helpottaa, kun muistaa pelon olevan äärimmäisen yleisinhimillinen tunne; kaikki pelkäävät, vaikkeivat kaikki välttämättä tunnista pelko(j)aan. Läheisten hyväksyntä ja rakkaus auttavat kestämään, ja aina voi suunnata katseensa Jeesukseen ja turvata Jumalan laupeuteen.

 

Jos kiinnostaa katso sarjan Taivaallisen hyvää jaksot 2 (keho) ja 5 (paasto) Yle Areenasta.

 

[1] Horisontti 30.8.2020: Miten minuus rakentuu kehollisuuden kautta? Yle Areena.

Vastaa