Tapaninpäivän tunnelmia: Ilo, rakkaus, rauha, viisaus ja toivo

Tässä vaiheessa monella on joulun vietto jo takanapäin, niin myös minulla. Tänään on 26 joulukuuta, jota myös tapaninpäiväksi kutsutaan, ensimmäisen kristityn marttyyrin, Stefanoksen, muistoksi. Kirkkokalenterissa liturgisena värinä on ensimmäisestä adventista jouluaattoon saakka katumusta, parannusta ja odotusta symboloiva violetti. Kristikunta odottaa vapahtajamme Jeesuksen syntymää malttamattomana, katuu tekemiään syntejä ja pyrkii parannukseen. Kuninkaan saapuessa tahdomme olla parhaimmillamme, emme halua tuottaa Hänelle pettymystä syntisyydellämme vaan iloita kaikesta siitä hyvästä, mitä Hänen läsnäolonsa tuo tullessaan. Niinpä jouluaatosta tammikuun puoliväliin saakka liturgisena värinä on valkoinen; ilon, kiitoksen ja autuuden väri. Poikkeuksena on veren, tulen ja tunnustuksen värillä, punaisella, merkittävä tapaninpäivä (lisää lit. väreistä[1]). Marttyyri Stefanos pysyi uskollisena Jumalalle, tunnusti Hänen nimeään ja julisti Hänen sanomaansa ulkopuolisten painostuksesta huolimatta, ja sai lopulta maksaa siitä hengellään (Kts. Apt. 6 ja 7). Kenties juhlapäivien joukkoon sopii yksi synkempikin merkkipäivä luomaan joulutunnelmaa. Luin Helsingin Sanomista artikkelin [2] liittyen suomalaiseen joululauluperinteeseen, jossa kerrottiin, että olemme tottuneet vakavaan ja hartaaseen joulun viettoon. Hyvä näin. Amerikkalaiset ovat riettaampi kansa.

Yksi joulun teemoista on rakkaus. Muun muassa siitä keskusteltiin radio-ohjelma Horisontin vuoden viimeisessä jaksossa [3]. Rakkauden filosofiaa tutkinut Risto Saarinen määritteli rakkauden olevan toisen arvostamista, huomioimista ja hänen erilaisuutensa hyväksymistä. Joskus jopa saman perheen sisällä yksilöiden luonteet saattavat poiketa niin voimakkaasti toisistaan, että tällaista rakastamista on vaikea saavuttaa. Vaatii valtavasti ajatus- ja tunnetyöskentelyä voidakseen ottaa huomioon ja kunnioittaakseen henkilöä, jonka arvoja tai valintoja ei itse alkuunkaan ymmärrä. Jouluna on kuitenkin hyvä hetki pyrkiä vapautumaan omista ennakkokäsityksistä ja haluista ja suunnata kiinnostus muiden tarpeisiin ja toiveisiin. Toivon, että olet kokenut olosi hyväksytyksi, kuulluksi ja rakastetuksi tänä jouluna, vietit sitä sitten yksin, perheesi, ystävien tai kenen vaan kanssa. Ventovieraatkin ovat kristillisen käsityksen mukaan lähimmäisiä. Jos seura ja ympäristö on ollut lämminhenkistä, voi olla kiitollinen hyvin sujuneesta joulusta.

Korona-virus on varjostanut koko tätä vuotta, eikä joulu ollut poikkeus. Juhlat ovat muotoutuneet kodeissa erilaisiksi kuin aiempina vuosina, ja monet ovat varmasti kokeneet olonsa näinä viimepäivinä yksinäisemmäksi kuin koskaan. Syrjäytymisvaarassa olevat yksineläjät eivät ehkä ole päässeet tai uskaltaneet lähteä tapaamaan sukulaisiaan ja lähikapakkakin on saattanut olla suljettu. Iäkkäät henkilöt ovat pysyneet tartuntariskin vuoksi kaukana läheisistään ja päinvastoin. Lukuisat yleiset ja maksuttomat matalan kynnyksen joulutilaisuudet on peruttu, mikä on saattanut latistaa monen joulutunnelmaa. Verkon välityksellä on toki voinut osallistua vaikka mihin, mutta ei se ole sama asia, eivätkä suoratoistopalvelut tai sosiaalisen median kanavat tavoita kaikkia tilaisuuksista kiinnostuneita. Kaikesta huolimatta toivon, että mahdollisimman moni on onnistunut tavoittamaan joulun rauhan. Joillakin koronatilanne on ehkä vähentänyt jouluvalmistelujen aiheuttamaa stressiä, mutta toisaalta tylsistyminenkin saattaa aiheuttaa rassata hermoja. Jokavuotiset rutiinit auttavat laskeutumaan jouluun ja niiden estyessä, jotain voi tuntua jäävän uupumaan. Onneksi kuitenkin puuttuvien seikkojen tilalle nousee yleensä jotain uutta, kenties paljon parempaa, kenties jotain joka voi jopa muodostua uudeksi perinteeksi. Tapoja viettää joulua on loppujen lopuksi juuri niin paljon kuin on ihmisiäkin. Mikään ei ole toista oikeampi tai väärempi. Pääasia, että se henkilölle itselleen tuo mukavan joulun. Sen, että vihaa joululauluja, -kuusia tai –koristeita, ei tarvitse tarkoittaa, että vihaa joulua.

Luterilaisen kirkon joulukalenterissa luki joulupäivän kohdalla: ”arvokkainta on se, mitä jää, kun lahjat unohtuvat”. Uuden vuoden lähestyessä voi olla hyvä pohtia, mitä meille koko tästä menneestä vuodesta jää. Kaipaus läheistemme yhteyteen, fyysisen kosketuksen puute, toiveet huolettomista ja ”turvallisista” kontaktitilanteista? Luin kosketuksen ja seuran olevan ehdottoman tärkeää ihmisen fyysiselle(kin) terveydelle. Vauvoilla on todettu hellyyden puutteen häiritsevän kognitiivista kehitystä, ja subjektiivisesti koettu yksinäisyys altistaa sairauksille. Mitä voisimme oppia vuodesta 2020? Herättävätkö koettelemukset arvostamaan enemmän sitä, mistä olemme jääneet tai olleet vaarassa jäädä paitsi? Joillekin se voi olla rauha, hiljaisuus, yksinolo, toisella taas läheisyys, perhe, työ ja mielekäs tekeminen. Talousongelmien kanssa kamppailevat, kenties toimeentulonsa menettäneet taloudet (ja mikseivät muutkin) suhtautuvat ehkä materiaalisiin asioihin nyt uudella tavalla.

Edellä mainitussa Horisontti-ohjelmassa vieraillut viisautta ja myötätuntoa tutkinut Jenni Spännäri mainitsee myötätunnon yhtenä viisauden peruspilarina. Ilman myötätuntoa, joka siis määritelmällisesti edellyttää rakkaudellisia tekoja (vrt. empatia, jota on hyvin monenlaista), ei voi olla myöskään viisautta. Lisäksi viisaus edellyttää halua laajentaa oman tietämyksen piiriä, mutta samalla tulee ymmärtää oman tiedon rajallisuus. Viimeisenä vaaditaan kykyä ja kiinnostusta asioiden monipuoliseen tarkasteluun ja pohtimiseen. Tulevaisuudessa olisi ihailtavaa pyrkiä viisauteen entistä pontevammin. Mutta vaikka et juuri nyt kokisi oloasi järin rakkaudelliseksi tai viisaaksi, älä vaivu epätoivoon. Älä unohda toivoa, joka on meihin jokaiseen sisään koodattu, jokaiselle suotu. Vaikket olisi uskonnollinen, uskon että Jeesus Kristus on tullut ihmiseksi koko ihmiskunnan vuoksi, ja hän on jokaisen, myös sinun lähelläsi. Vaikka tuntisit itsesi yksinäiseksi ja hylätyksi, et kuitenkaan ole koskaan yksin. Jumala rakastaa ja on luonasi aina, ja auttaa sinua tulemaan siksi, joksi sinun on tarkoitus tulla.

Ote viimeisimmän Fides-lehden artikkelista (s.20) [4]: ”Rauha synnyttää Jumalalle lapsia, ravitsee rakkautta ja saa aikaan yksimielisyyttä. Se on autuaitten lepo ja iäisyyden asuinsija. Rauhan erityinen vaikutus ja siunaus on se, että se yhdistää Jumalaan ne, jotka se erottaa maailmasta.”

[1] Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Sanasto. Liturgiset värit.

[2] Laura Airola. 22.12.2020. Ruotsalaislehdessä kummastellaan suomalaisten joululaulujen perhetragedioita ja muita synkkyyksiä – mutta syy mollivoittoiseen jouluun ei ole välttämättä luonteessamme. HS. kulttuuri/musiikki.

[3] toim. Hilkka Nevala ja Mikko Kurenlahti. 20.12.2020. Viisaus, rakkaus ja rauha. Yle Areena.

[4] Herran syntymä on myös rauhan syntymä: Pyhän paavi Leo Suuren joulusaarnasta

Vastaa